News
Wembleyn-stadionin ruoka- ja juomatarjoiluista vastaava Delaware North on julkistanut lukuja, joista selviää, että Oasiksen ...
Steve’n’Seagulls esittelee uutta tuotantoa. Mullantuoksuisia versioita erinäisistä populaarimusiikin merkkiteoksista ...
Eppu Normaali julkaisi eilisiltana sosiaalisen median kanavissaan surullisia uutisia. Yhtyeen 1980-luvun keikkareissujen ...
Otin ajatuksen Ceresian Valoista vastaan avosylin, koska rakastan sen soittajien entistä yhtyettä Ghost Brigadeä.
Rockyhtye Kiss luopui tavaramerkkinaamioistaan vuonna 1983 ja kulki maskitta aina vuoteen 1996 saakka julkaisten siinä välissä kuusi pitkäsoittoa. Osa levyistä myi platinaa (esimerkiksi vuoden 1987 Cr ...
Rod Smallwood on toiminut hevijätti Iron Maidenin managerina jo 45 vuoden ajan, eli koko bändin ammattimaisen uran ajan. Tuoreessa Classic Rockin haastattelussa Smallwood nimeää ikimuistoisimpia ja bä ...
Rita Behmin ja Pyry Kähkösen tähdittämän, Oskari Sipolan ohjaaman Anna minun rakastaa enemmän -elokuvan virallinen traileri ...
Lontoon Whitechapelissä 1956 syntynyt laulaja Paul Mario Day on kuollut syöpään. Suru-uutisen ovat vahvistaneet More-yhtye ...
Metallican Robert Trujillolla ja Ozzy Osbournella riitti yhteistä historiaa. Ensinnäkin Trujillo soitti Ozzyn yhtyeessä ...
Tetrarch kuulosti edeltävällä Unstable-pitkäsoitollaan (2021) vielä kovasti Motionless in Whiten ja äkäisimmillään myös ...
Ozzy Osbournen pitkäaikainen kitaristi Zakk Wylde kertoi Guitar Worldin haastattelussa tunnoista, joita Pimeyden prinssin ...
Yhdysvaltalainen All That Remains kertoo sosiaalisessa mediassa, että kitaristi Jason Richardson ei ole enää yhtyeen jäsen.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results